Yleinen rikosoikeus on kattava ja kokonaisvaltainen esitys Suomen rikosoikeuden yleisistä opeista.
Teoksessa käsitellään rangaistusvastuun yleisiä edellytyksiä, joihin kuuluvat muun muassa syy-yhteys, teon huolimattomuus, vaarantaminen sekä tahallisuus ja tuottamus. Kirja sisältää uusimpaan tutkimukseen perustuvaa tulkintaoppia, mukaan lukien uuden luvun oikeushenkilön rangaistusvastuun perusteista. Lisäksi kirjassa käsitellään muun muassa rikoskonkurrenssiin liittyviä kysymyksiä, Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa ja rikoksen vanhentumista. Uudessa painoksessa on huomioitu lainsäädännön muutokset sekä viimeaikaisin oikeuskäytäntö ja rikosoikeudellinen tutkimus.
Kirja on tarkoitettu kaikille rikosvastuun yleisiä oppeja soveltaville tahoille, kuten tuomareille, syyttäjille, asianajajille ja muille lakimiehille, sekä tutkijoille. Se sisältää runsaasti havainnollistavia esimerkkejä ja soveltuu myös erinomaisesti oppikirjaksi oikeustieteellisiin tiedekuntiin.
Tekijät
Dan Frände on Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori. Dan Helenius toimii Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden yliopistonlehtorina. Heli Korkka-Knuts on Helsingin yliopiston Kestävyystieteen instituutin ja oikeustieteellisen tiedekunnan tutkijatohtori.
Ensimmäisen painoksen on suomentanut ruotsinkielisestä teoksesta OTL, FK Markus Wahlberg, jolla on pitkä kokemus rikosoikeuden tutkijana ja kääntäjänä.
Näin käytät digikirjoja
Näin otat digikirjan käyttöön
Voit tilata digikirjan tai digikirjaston yhdelle käyttäjälle tai usealle käyttäjälle valitsemalla haluamasi lisenssimäärän tuotekortilta. Tehtyäsi tilauksen saat sähköpostiisi ohjeen salasanan luomiseksi. Salasanalla pääset kirjautumaan verkkokaupan oikeasta yläkulmasta Omat tuotteet -osioon. Ostamasi digikirjat ovat heti käytössäsi siellä. (Jos ohjeviesti ei tule heti, tarkasta roskapostikansio.)
Jos tilauksessa on useita käyttöoikeuksia, saat sähköpostiisi ohjeet käyttöönotosta ja käyttöoikeuskoodin, jolla käyttäjät saavat kirjan käyttöönsä aktivoimalla koodin verkkokaupassa.
Digikirjan käyttö ja toiminnot
Edita Lakitiedon digikirjat vastaavat sisällöltään samannimisen painetun teoksen tiettyä, nimettyä painosta. Digikirjoilla on kuitenkin oma ISBN-numeronsa.
Digikirjan lukunäkymässä voit lukea teosta ja käyttää erilaisia toimintoja. Digikirja avautuu lukutilaan yksi luku kerrallaan. Saat ladattua lisää tekstiä näkyviin napsauttamalla tekstin lopussa olevaa nuolta.
Sisällysluettelo, murupolku ja sivunumerot
Tietokoneella luettaessa teoksen linkitetty sisällysluettelo on näkyvissä käyttöliittymän vasemmassa reunassa.
Käyttöliittymän yläpalkissa kulkee ns. murupolku, joka auttaa sinua myös hahmottamaan, minkä pääluvun alla olevaa alalukua olet parhaillaan lukemassa.
Murupolun oikealla puolella on tietokoneella luettaessa näkyvissä sivunumerovalikko.

Haku
Digikirjan kehittyneet hakutoiminnot auttavat sinua löytämään haluamasi tiedon helposti.


Muistilappu ja korostus
Voit lisätä digikirjaan omia muistiinpanojasi muistilapuille tai tehdä haluamiisi kohtiin tekstissä erivärisiä korostuksia.
Muistiinpanojen ja korostusten tekeminen onnistuu helposti malaamalla haluamasi kohta tekstissä. Kaikki aiemmin tekemäsi muistilaput ja korostukset löydät koottuina napsauttamalla ylävalikon muistilappu-ikonia.

Alaviitteet
Kirjoissa on monipuoliset alaviite-toiminnot.

Offline-käyttö
Digikirjaa voit lukea myös offline-tilassa, kun olet kirjautuneena verkkokauppaan. Offline-tilassa voit lukea kirjan tekstiä, mutta et voi käyttää kehittyneitä haku-, muistilappu- tai korostustoimintoja.
Kopiointi
Tekstiä on mahdollista kopioida omaan käyttöön pätkä kerrallaan sekä online- että offline-tilassa.