Onko kuvattavalla oikeutta omaan kuvaan? Missä droneilla saa kuvata? Entä saako taideteosten kuvia julkaista netissä?
Valokuvaaminen ja valokuvat ovat arkipäivää. Jokainen voi näpätä älypuhelimella valokuvan mistä tahansa ja julkaista sen sosiaalisen median kanavilla. Sananvapauteen kuuluu oikeus valokuvien ottamiseen ja valokuvien levittämiseen. Kuvaaminen ei ole kuitenkaan kaikkialla sallittua, ja myös valokuvan kohde saattaa olla suojattu, mikä voi asettaa esteitä valokuvan levittämiselle.
Valokuvan lait -kirjasta löytyy vastaus valokuvauksen ongelmiin. Kirja kertoo selkeästi valokuvausta koskevasta lainsäädännöstä, valokuvaamisen ja kuvan käytön rajoista ja yksityisyydestä. Teos sisältää runsaasti kuvaamiseen ja valokuvien käyttöön liittyviä oikeustapauksia Suomesta ja muualta Euroopasta. Kirjan avulla valokuvaaja ja valokuvan julkaisija pystyvät hahmottamaan kuvaamisen ja kuvan käytön ammatilliset rajat.
Kirja on tarkoitettu kaikille valokuvien kanssa työskenteleville, muun muassa valokuvaajille, journalisteille, graafikoille sekä markkinoinnin ja viestinnän suunnittelijoille. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi, ja se on hyödyllinen kaikille sosiaalisessa mediassa kuvia julkaiseville.
Tekijä
Pirkko Pesonen on tietokirjailija, oikeustieteen lisensiaatti ja varatuomari, joka on luennoinut valokuvauksen juridiikasta graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opiskelijoille vuosien ajan ja julkaissut useita viestinnän juridiikkaa käsitteleviä tieto- ja oppikirjoja. Pesonen on työskennellyt työ- ja viestintäoikeuteen erikoistuneena asianajajana ja myös työmarkkinajuristina.
Näin käytät digikirjoja
Näin otat digikirjan käyttöön
Voit tilata digikirjan tai digikirjaston yhdelle käyttäjälle tai usealle käyttäjälle valitsemalla haluamasi lisenssimäärän tuotekortilta. Tehtyäsi tilauksen saat sähköpostiisi ohjeen salasanan luomiseksi. Salasanalla pääset kirjautumaan verkkokaupan oikeasta yläkulmasta Omat tuotteet -osioon. Ostamasi digikirjat ovat heti käytössäsi siellä. (Jos ohjeviesti ei tule heti, tarkasta roskapostikansio.)
Jos tilauksessa on useita käyttöoikeuksia, saat sähköpostiisi ohjeet käyttöönotosta ja käyttöoikeuskoodin, jolla käyttäjät saavat kirjan käyttöönsä aktivoimalla koodin verkkokaupassa.
Digikirjan käyttö ja toiminnot
Edita Lakitiedon digikirjat vastaavat sisällöltään samannimisen painetun teoksen tiettyä, nimettyä painosta. Digikirjoilla on kuitenkin oma ISBN-numeronsa.
Digikirjan lukunäkymässä voit lukea teosta ja käyttää erilaisia toimintoja. Digikirja avautuu lukutilaan yksi luku kerrallaan. Saat ladattua lisää tekstiä näkyviin napsauttamalla tekstin lopussa olevaa nuolta.
Sisällysluettelo, murupolku ja sivunumerot
Tietokoneella luettaessa teoksen linkitetty sisällysluettelo on näkyvissä käyttöliittymän vasemmassa reunassa.
Käyttöliittymän yläpalkissa kulkee ns. murupolku, joka auttaa sinua myös hahmottamaan, minkä pääluvun alla olevaa alalukua olet parhaillaan lukemassa.
Murupolun oikealla puolella on tietokoneella luettaessa näkyvissä sivunumerovalikko.

Haku
Digikirjan kehittyneet hakutoiminnot auttavat sinua löytämään haluamasi tiedon helposti.


Muistilappu ja korostus
Voit lisätä digikirjaan omia muistiinpanojasi muistilapuille tai tehdä haluamiisi kohtiin tekstissä erivärisiä korostuksia.
Muistiinpanojen ja korostusten tekeminen onnistuu helposti malaamalla haluamasi kohta tekstissä. Kaikki aiemmin tekemäsi muistilaput ja korostukset löydät koottuina napsauttamalla ylävalikon muistilappu-ikonia.

Alaviitteet
Kirjoissa on monipuoliset alaviite-toiminnot.

Offline-käyttö
Digikirjaa voit lukea myös offline-tilassa, kun olet kirjautuneena verkkokauppaan. Offline-tilassa voit lukea kirjan tekstiä, mutta et voi käyttää kehittyneitä haku-, muistilappu- tai korostustoimintoja.
Kopiointi
Tekstiä on mahdollista kopioida omaan käyttöön pätkä kerrallaan sekä online- että offline-tilassa.