Testi | Testi 2 | Testi 3

Lapsioikeus ja lapsen oikeus tuomioistuimessa - Lapsen huolto, tapaamisoikeus ja elatus, 2., uudistettu painos

Kirjassa käsitellään lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusapua koskevia asioita tuomioistuimessa. Teoksessa käydään läpi sekä oikeudenkäynnin menettely lapsiasiassa että huolto-, tapaamis- ja elatusasioiden aineellisoikeudellisia ratkaisukriteereitä. Myös huolto- ja tapaamisriitojen sovittelua kuvataan pääpiirteissään. Aiheita käsitellään erityisesti käytännön toimijoiden näkökulmasta.

Kirjan aihepiirejä ovat muun muassa lapsen huolto ja asuminen, tapaamisoikeus, elatus, oikeudenkäynnin kulku, väliaikaismääräys, sosiaalilautakunnan selvitys, lapsen kuuleminen, julkisuus lapsiasioissa, sovinnon edistäminen ja tuomioistuinsovittelu sekä päätös lapsiasiassa.


Kirja on hyödyllinen erityisesti huolto- ja elatusriitoja käsitteleville tuomareille ja osapuolia näissä asioissa avustaville lakimiehille. Kirjaa voivat käyttää tietolähteenä myös sosiaalitoimessa eroperheiden kanssa työskentelevät henkilöt, kuten lastenvalvojat, olosuhdeselvitysten tekijät ja perheneuvoloiden työntekijät. Lisäksi teos sopii oppimateriaaliksi lapsioikeuden opintoihin oikeustieteellisiin tiedekuntiin. Uudistetussa painoksessa on huomioitu laajat muutokset lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin.

Tekijä

Kirjan kirjoittaja Anna-Kaisa Aaltonen on oikeustieteen lisensiaatti ja on työskennellyt pitkään käräjätuomarina Helsingin käräjäoikeudessa. Hän on ollut myös oikeusministeriön (nyttemmin tuomioistuinviraston) kouluttaja lapsiasioissa. Tuomareiden lisäksi hän on kouluttanut lakimiesavustajia ja sosiaalityöntekijöitä. Hän on ollut myös päävastuussa hyvin toimivan huolto- ja tapaamisriitojen sovittelumenettelyn (ns. follo) rakentamisesta tuomioistuimiin ja osallistunut sovittelua koskevien lainsäädäntömuutosten valmisteluun.

Hinta
76,00 € (sis. alv 10 %)
Tekijä

Aaltonen Anna-Kaisa

Saatavuus Varastossa
Sivuja 643
Julkaisuvuosi 2020
Julkaisija Edita Publishing Oy
Painos 2.
ISBN 978-951-37-7800-2
Tuotenumero 37-7800-2
Myyntierä 1
Myyntiyksikkö KPL
Kirjastoluokka 33.31
Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää