Sisältyy vain digikirjastoon.
Rakentamispalveluihin sovelletaan pakollista käännettyä verovelvollisuutta, jolloin ostaja tilittää arvonlisäveron myyjän puolesta. Säännöstä sovelletaan kiinteistöön kohdistuviin säännöksessä määriteltyihin palveluihin sekä työvoiman vuokraukseen rakentamispalveluja varten. Säännös on ollut voimassa keväästä 2011 alkaen, ja tulkinnallisia kysymyksiä on liittynyt esimerkiksi siihen, milloin rakentamispalvelujen myynti on muuta kuin satunnaista tai mitä pidetään rakentamispalvelun myyntinä.
Teoksessa käydään läpi käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden sisältö ja tulkinta sekä säännöksen soveltamisen edellytykset. Lisäksi teoksessa tarkastellaan säännösten vaikutusta yritysten laskutukseen ja raportointiin sekä virheellisestä menettelystä aiheutuvia riskejä ja seuraamuksia. Asiaa havainnollistetaan useiden esimerkkien avulla.
Teoksessa on otettu huomioon verohallinnon antama ohjeistus ja syntynyt verotuskäytäntö sekä täsmennetään säännöksen tulkintoja. Verohallinnon ohjeistuksessa on tarkennettu mm. kiinteistön käsitettä, mitä pidetään rakentamispalveluna ja milloin myynti pitää sisällään kaksi eri suoritetta, joilla on oma itsenäinen alv-käsittelynsä. Kirjassa täsmennetään lisäksi esim. myyntien satunnaisuuden tulkintaa, omaan lukuun rakentamisen ja käyttöönottamattoman kiinteistön luovuttamisen merkitystä säännöksen kannalta, laskutusta, ostojen raportointia ja siirtymäsäännöksiä. Kirjassa on myös huomioitu ennakkoratkaisujen myötä syntynyt verotuskäytäntö ja verohallinnon näkemykset.
Teos on hyvä käsikirja kaikille rakennusalalla toimiville, niin kirjanpitoa ja osto- ja myyntilaskuja käsitteleville kuin myös yrityksen johdolle, taloushallinnolle, myyntineuvotteluja käyville sekä rakentamispalveluja koskevia sopimuksia tekeville. Kirjan ovat kirjoittaneet Ernst & Youngin veroasiantuntijat HM Eija Tannila ja VT Kirsti Auranen.
Näin käytät digikirjoja
Näin otat digikirjan käyttöön
Voit tilata digikirjan tai digikirjaston yhdelle käyttäjälle tai usealle käyttäjälle valitsemalla haluamasi lisenssimäärän tuotekortilta. Tehtyäsi tilauksen saat sähköpostiisi ohjeen salasanan luomiseksi. Salasanalla pääset kirjautumaan verkkokaupan oikeasta yläkulmasta Omat tuotteet -osioon. Ostamasi digikirjat ovat heti käytössäsi siellä. (Jos ohjeviesti ei tule heti, tarkasta roskapostikansio.)
Jos tilauksessa on useita käyttöoikeuksia, saat sähköpostiisi ohjeet käyttöönotosta ja käyttöoikeuskoodin, jolla käyttäjät saavat kirjan käyttöönsä aktivoimalla koodin verkkokaupassa.
Digikirjan käyttö ja toiminnot
Edita Lakitiedon digikirjat vastaavat sisällöltään samannimisen painetun teoksen tiettyä, nimettyä painosta. Digikirjoilla on kuitenkin oma ISBN-numeronsa.
Digikirjan lukunäkymässä voit lukea teosta ja käyttää erilaisia toimintoja. Digikirja avautuu lukutilaan yksi luku kerrallaan. Saat ladattua lisää tekstiä näkyviin napsauttamalla tekstin lopussa olevaa nuolta.
Sisällysluettelo, murupolku ja sivunumerot
Tietokoneella luettaessa teoksen linkitetty sisällysluettelo on näkyvissä käyttöliittymän vasemmassa reunassa.
Käyttöliittymän yläpalkissa kulkee ns. murupolku, joka auttaa sinua myös hahmottamaan, minkä pääluvun alla olevaa alalukua olet parhaillaan lukemassa.
Murupolun oikealla puolella on tietokoneella luettaessa näkyvissä sivunumerovalikko.

Haku
Digikirjan kehittyneet hakutoiminnot auttavat sinua löytämään haluamasi tiedon helposti.


Muistilappu ja korostus
Voit lisätä digikirjaan omia muistiinpanojasi muistilapuille tai tehdä haluamiisi kohtiin tekstissä erivärisiä korostuksia.
Muistiinpanojen ja korostusten tekeminen onnistuu helposti malaamalla haluamasi kohta tekstissä. Kaikki aiemmin tekemäsi muistilaput ja korostukset löydät koottuina napsauttamalla ylävalikon muistilappu-ikonia.

Alaviitteet
Kirjoissa on monipuoliset alaviite-toiminnot.

Offline-käyttö
Digikirjaa voit lukea myös offline-tilassa, kun olet kirjautuneena verkkokauppaan. Offline-tilassa voit lukea kirjan tekstiä, mutta et voi käyttää kehittyneitä haku-, muistilappu- tai korostustoimintoja.
Kopiointi
Tekstiä on mahdollista kopioida omaan käyttöön pätkä kerrallaan sekä online- että offline-tilassa.